Mielenkiinnosta
aloitin selvittämään sukujuuriani Tyrvääläisistä
ja Kiikkalaisista sukulaisista.
Suurin osa henkilöistä ovat vielä ilman
taustatietoja,
mutta niitä etsin ja lisään tietoihini sen
mukaan miten
aikaa on ja tietoa ehdin hakemaan.
Tyrvään seudun tutkiminen on helppoa hyvin säilyneitten kirkollisten dokumenttien avulla. Paljon dokumentteja valitettavasti tuhoutui sisällissodan tiimellyksessä.
Tyrvään aluetta tutkii todella monta henkilöä, joilta myös solmujen yllättäessä sain hyvin apua. Tästä avusta olen ikuisesti kiitollinen.
Erityiskiitokset Pekka Pirttikoskelle suurenmoisesta avusta, Heikki Pietilälle usean kohteen tarkennuksesta, sekä monelle, monelle muulle kaukaiselle sukulaiselleni.Sukututkimuksessa ovat suurena apuna Suomen Sukututkimusseuran sivut, Yahoon Satakunta-palsta, Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys. Tietenkään unohtamatta Hämeenlinnan maakunta-arkistoa ja sen erittäin avuliasta henkilökuntaa.
Ja kun sain Tyrväätä jotenkin selvennettyä itselleni, aloitin selvittämään Siikaisista löytyvää sukua. Sen alueen suvullani onkin ollut muuttoliikettä jonkin verran. Lisää haastetta näin aloittelijalle tuo seurakuntien ja kuntien rajojen vaihtuminen vaikka henkilöt olisivat pysyneetkin paikoillaan. Yhtään ei helpota sekään että esim. Honkajoen tietoja löytyy useammankin eri alueen kirjoista. Tiedon etsintä on välillä haastavaa, mutta erittäin opettavaista.
Kiitokset kovasti Kankaanpään ja Siikaisten alueen tutkijoille avusta ja tiedoista. Kiitos erityisesti Raimo Ensio Harju. Olet tehnyt valtavan työn koko Pohjois-Satakunnan sukutukijoiden hyödyksi.
Ilman Tuiju Olsion apua en olisi päässyt Jokilammista eteenpäin. Siitä aukesi sitten Isojoen alue. Joulupukki toi lahjaksi Isojoen rippikirjat. Rippikirjat on kuvattu hyvin ja huolella, joten niiden lukeminen onkin helppoa. Kiitos kovasti suuren työn tehneille.
Tampereelta löytyviä sukulaisia olen selvitellyt jonkin verran. Tampereen, Messukylän sekä Pirkkalan kanssa taitaakin mennä tovi. Kyseisten seurakuntien kirjoja löytyy mikrofilmeiltä Hämeenlinnasta ja vasta jonkin verran verkosta digitoituna. Tampereen kirjoja ja muita dokumentteja ei juurikaan löydy Hämeenlinnasta, vaan niitä varten pitäisi viettää vapaapäivät Metsossa, Tampereen Kaupunginarkistossa tai odottaa niiden digitointia.
Karjalan sukua pääsin eteenpäin vain vähän. Sen tutkiminen on minulle vaikeaa ja jäänee myöhäisempään ajankohtaan. Viipuriin asti pääsin, mutta siihen matkani tyssäsi.
Viimeisimpänä olen tutustunut Tammelan, Forssan, Rengon, Hauhon ja Lopen alueen sukuihin, joista päädyin Hämeenlinnan ja Vanajan alueelle. Eli ympäri käydään ja yhteen tullaan.